Perunasalaatti uusista perunoista

Teemme suursiivousta täällä mökillä, joten piti keksiä jotain nopeasti valmistuvaa lounaaksi. Onneksi eilen oli jäänyt kaksi suurta haukipihviä. Halusin kuitenkin kehittää niiden kaveriksi muuta kuin eilisillan burgersämpylät. 

Kun otin uusien perunoiden pussin käteeni, iski inspiraatio tehdä perunasalaattia. Pistin noin 15 pikkuista pottua kiehumaan ja aloin tutkia jääkaappia. Perunoiden kypsyessä pilkoin kalapihvit palasiksi ja laitoin ne pannulla ottamaan paistopintaa perunoiden kypsyttyä. 

Viilensin perunoita kylmällä vedellä. Pilkoin ne neljään osaan ja sekoitin sitten jääkaappi- ja yrttimaalöytöjen kanssa:

Noin 15 pikkuruista uutta perunaa

1 kevätsipuli suikaleina

Kaksi oksaa minttua pilkottuina

Puolikas fetalevystä (noin 75 g) murskattuna

Kuivattua basilikaa (ei ollut tuoretta)

Pieni loraus sitruunamehua

Mustapippuria

2 rkl majoneesia 

Tuli todella hyvää! Mintun maku sopii kesäiseen perunasalaattiin hienosti. Ja tämä maistui kalapihvin palojen kanssa loistavalta.

Juomana oli limen makuista vettä. 

Petri sanoi maistettuaan tätä, että minun pitäisi kirjoittaa keittokirja...



Kommentit