Miehet toivat eilen ongelta pienehköjä ahvenia. Lounaaksi söimme tänään kuitenkin jämiä, itse tekemääni perunasalaattia, eilisen pizzan paloja ja haukiwallenbergejä.
Nyt illaksi halusin sitten hyödyntää ahvenet. Löysin hauskan reseptin: Paistettu ahven ja lyttyperunat.
Kaikki tarveaineet löytyivät, lukuunottamatta koristeeksi ehdotettuja lemon snack -sitruunoita. Ihan uusi juttu minulle! Täytyy joskus etsiä käsiini kaupassa.
Keitin ohjeen mukaan uudet perunat kypsiksi. Niiden kiehuessa sulatin voita ja silpustin mukaan persiljaa ja sipulinvartta. Käytin ihan tavallista persiljaa, sillä lehtipersiljaa minulla ei ollut. Ruohosipulikin otti ja kuoli, joten korvasin sen parilla sipulinvarrella, jotka nappasin sipulimaalta. Samalla katkoin parsoista kuivat päät.
Perunoiden kypsyttyä kaadoin vedet pois ja kippasin perunat uunipellille. Lytistin ne yksitellen haarukalla. Lisäsin pellille parsat sikin sokin ja lusikoin kaiken päälle yrttivoin. Vielä vähän mustapippuria ja suolaa ja uuniin 225 asteeseen. Laitoin ajastimeen 15 minuuttia.
Sitten aloin lämmittää paistinpannulla neljää jäljellä olevaa haukiwallenbergiä. Pikkuiset ahvenet olin jo perannut työllä ja tuskalla, koska halusin, ettei ateria mene ruotojen kanssa puljaamiseen. Tämä resepti toimisi paremmin isompien ahventen fileillä. Mutta näillä mentiin. Ahventa oli sen verran vähän, että lisäsin ne haukiwallenbergit mukaan ateriaan.
Wallenbergien lämmettyä, ajastimen ilmoittaessa, että parsaperunat ovat valmiina 6 minuutin kuluttua, nostin ne folion alle lautaselle ja paistoin ahvenen palaset kovalla lämmöllä. Niihin tuli nopeasti mukava rapeus.
Siirsin perunat ja parsat tarjoiluastiaan ja ripottelin ahvenmurskan joukkoon. Asetin vielä wallenbergit siihen päälle, kuten myös sekalaisten yrttien lehtiä.
Oli hyvää kuin mikä! Kaverina vettä ja valkoviiniä.
Kommentit
Lähetä kommentti