Aamuverkoilta oli tullut kohtuukokoinen siika, joten sen ympärille aloin suunnitella illallista. Emma-tyttäremme oli tuonut vieraillessaan edellisen syksyn kantarelleja sekä anoppinsa perunapelloilla kasvaneita, edellisen kauden komeita perunoita. Niistä se sitten lähti.
Kantarellikastike
Tein ihan peruskantarellikastikkeen (sipuli, pussillinen kantarelleja, valkopippuria, suolaa ja kermaa, vähän suurustin vehnäjauhoilla. Tuli mukavan muhennusmainen.
Hasselbackan perunat
Kuorin neljä isoa perunaa, vaikka arvelin (ihan oikein), että kaksi jää yli. Ovatpa valmiina huomiselle lounaalle. Leikkelin ne siivuiksi kahden syömäpuikon päällä, jolloin alareuna jäi yhteen. Laitoin perunat pieneen uunivuokaan, päälle suolaa, voisulaa, korppujauhoa ja parmesaaniraastetta.
Perunat olivat uunissa 200 asteessa vähän reilun tunnin. Valelin niitä pari kertaa paiston aikana pohjalle valuneella voilla.
Vara-ahvenet
Mietin, että mahtaako nälkä lähteä yhden siian fileillä. Jotain piti siis keksiä varalle. Eiliseltä ylijääneet ja tänään tulleen yhden ahvenen fileet laitoin pitkittäin halkaistuna (ruodot lähtivät samalla) toiseen pieneen uunivuokaan (nelilapsisen perhe-elämän jälkeen olen hankkinut kahden hengen ruokiin sopivia vuokia) ja maustoin suolalla, valkopippurilla, sitruunapippurilla, kalamausteella, pienellä lorauksella sitruunamehua, pienellä määrällä valkosipulirouhetta, kuivatulla tillillä ja parmesaanilla ja kaadoin päälle pari desiä kermaa.
Aterialla Petri söi tätäkin ja kehui, minulle sen sijaan riitti siika.
Siika
Leikkasin kaksi siikafilettä pitkittäin halki, joten paistettavaksi tuli neljä suikaleita. Maustoin ennen paistoa suolalla, valkopippurilla ja kuivatulla tillillä. Paistinpannulle laitoin ihan vähän voita ja ruokaöljyä, jotta fileisiin tulisi rapea pinta. Hyvin onnistui.
Ruokajuomana oli vettä sekä Kungfu girl -valkoviiniä.
Ai niin, myöhemmin tänään syödään vielä jälkiruoaksi iltapäivällä tekemääni appelsiini-raparperipaistosta. Sain reseptin Emmalta, joka oli saanut sen kanadalaistaustaiselta ystävältään Kylelta.
Resepti löytyy (englanninkielisenä) täältä.
Kommentit
Lähetä kommentti