Korianteri-kermakastike broilerille (Hyvää, suosittelen!)



Tällä kertaa iltaruokaresepti ei löytynytkään netistä, vaan Me naiset -lehdestä: Korianteri-kermakastike broilerille.




Lounaalta jäi vähän raakaa broileria, mutta kävin hakemassa hieronnan jälkeen paketin lisää. Reseptin mukaan tarvittaisiin 550 g broilerin rintaleikettä, minulla oli arvioni mukaan yhteensä noin 450 g suikaleita. 




Saakohan tuosta kuvasta selvän reseptistä? Taidan kirjoittaa se tähän näkyviin varmuuden vuoksi.

4 annosta
25 min

1 pkt (550 g) broilerin rintafilettä
2 ruukkua (noin 2 dl korianteria)
1 valkosipulinkynsi
20 g tuoretta inkivääriä
2 kevätsipulinvartta
1 pps (150 g) sokeriherneitä
1 limen mehu ja kuori
4 dl kermaa
1 dl vettä
1 rkl hunajaa
2 rkl öljyä
(1/2 tl suolaa)
1 kanaliemikuutio

1. Ota broilerinfileet paketista, pyyhi kuiviksi. 
(Minä en mitään pyyhkinyt, koska minulla oli suikaleita.)

2. Hienonna korianteri (minulla oli vain vajaa ruukku), valkosipuli ja inkivääri. Hienonna sipulinvarret ja pilko herneet. Raasta limen kuori kulhoon ja purista joukkoon mehu. 

(Pete toi kaupasta tölkkiherneitä epäselvien ohjeitteni perusteella ja ne näyttivät sen verran ankeilta, etten laittanut loppujen lopuksi herneitä ollenkaan).

3. Laita korianteri, valkosipuli ja inkivääri sauvasekoittimen kulhoon. Lisää kerma, vesi ja hunaja, soseuta tasaiseksi.

(Unohdin veden eikä meillä yllättäen ollut hunajaa. Soseesta meinasi muuten tulla voita, kermahan vatkautuu hurjan nopeasti sauvasekoittimella! Ja luin ohjetta huolimattomasti ja laitoin limen kuoren ja mehun mukaan jos tässä vaiheessa.)

4. Kuumenna öljy isolla paistinpannulla ja ruskista fileitä (minun tapauksessani suikaleita) molemmin puolin 5 minuuttia. Mausta suolalla. (En muuten muistanut tätäkään!) 
Kaada korianterikerma broilerin joukkoon pannulle ja kuumenna kiehuvaksi. Murenna joukkoon liemikuutio (Ei ollut kanaliemikuutiota, laitoin kasvisliemikuution) ja hauduta kastiketta kannen alla 10 minuuttia.

5. Lisää lopuksi kastikkeeseen sipulinvarret (ripottelimme päälle) ja herneet (ei laitettu). Mausta limen kuoriraasteella ja mehulla (nämä olivat siis menneet mukaan vahingossa jo aiemmin). 



Keitin broilerin kaveriksi riisiä. Oli todella hyvää! Taas resepti, jota tulee varmasti toistettua.

Kommentit